Mediakritiikkiä Julkinen keskustelu liian usein käsitevammaista höpöä.

Koodi2016 johdattelee harhaan 8

  • Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry
    Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry
  • Koodi2016 johdattelee harhaan 8

"Mikäli atk-opetuksen pääpaino sijoittuu ohjelmoinnin opetukseen, olisi se yhtä nurinkurista kuin jos opetettaisiin säveltämistä, jotta oppilas oppisi käyttämään levysoitinta." Kauppalehti 2.8.1984

On puhdasta hömppää väittää, että ihminen hukassa jos ei ymmärrä miten ohjelmistot toimivat. Jääkaapin ohjekirjan ymmärtäminen ei edellytä ohjelmointitaitoa. Toisekseen on hupaisaa, että Roihan esimerkit ovat sulautetuista järjestelmistä, kun taas Ohjelmistoyrittäjien jäsenistö koostuu lähes täysin ohjelmistoalan palveluyrityksistä.

"Koodaus peruskouluun
Ohjelmistoyrittäjät ryhtyi 2013 ajamaan koodausoppia peruskouluun ja nopeasti moni muu taho tuli mukaan yhteistyöhön. Hanke on jatkunut nimellä ”Koodi 2016” – viittauksena opintosuunnitelman uudistamiseen, joka tulee voimaan 2016. On jo varmistunut, että opintosuunnitelman toteutuessa ensimmäisestä luokasta lähtien tullaan peruskouluissa opettamaan ohjelmistokehitystä." (Roihan kesätervehdys)

Erosin vuosi sitten Ohjelmistoyrittäjistä vastalauseena ohjelmistoyrittäjen kannanotoille ohjelmoinnin tuomisesta peruskouluun. Kokosin aikoinaan Tekesin puitteissa 60 ohjelmistoyrityksen renkaan SEPIIRIN,  josta sitten kehotuksestani syntyi Ohjelmistoyrittäjät ry.

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/152166-yhden-jakson-loppu

 

Tietokoneet ja tietoyhteiskunta 1980-luvun alussa

--------------------------------------------------------------------

Tietokone on aina ollut viaton. Me ihmiset heijastamme omaa 
psyykeämme 
tietokoneeseen ja näin alamme vihata tietokonetta,
vaikka oikeastaan vihaamme itseämme.

(Markku Siivola, psykiatri)

Koulujen ei pidä hurahtaa atk:hon.
(Kaarina Suonio, Ministeri)

Pojat ajattelevat digitaalisesti ja tytöt analogisesti.
Tietokoneet vahvistavat tyttöjen ja poikien eroa.
(Vappu Taipale, ministeri)

Tietokoneet pelastavat lukion tyttöistymiseltä.

(Rauno Perälä, lehtori)

Informaatioteollisuuden vallankumous muuttaa opetusta.
(Erkki Aho, kouluhallituksen pääjohtaja)

Tietokoneopetuksen paras puoli on opetuksen yksilöllistymisessä.
(Jukka Lehtinen, kasvatustieteen professori)

Kun aikaisempien aikojen kulttuurin ja kielen yleisväline oli latina, 
tulee tietotekniikasta 
nyt vastaava ihmimillsen toiminnan yleisavain.
(Kurt Wikstedt, Nokia elektroniikan johtaja)

Tietotekniikan soveltaminen ja hyväksikäyttö antavat tilaa luovuudelle, 
kun 
välttämättömät rutiinit hoidetaan koneella.
(Jaakko Castren, Tietojenkäsittelyliiton hallituksen puheenjohtaja)

Samoin kuin heikot konemallit tulevat karsiutumaan, ei ryhmätyöhön 
sopeutumattomillekaan tulevaisuus näytä valoisalta.
(Kalevi Kontinen, SYP)

Atk-ihminen kuuluu omaan rotuunsa. Hän on luova, ennakkoluuton ja 
seikkailunhaluinen.
(Hanna Yliluukko, lukion rehtori)

Atk on väline tiedon hankkimista ja käsittelyä varten.
(Kalevi Sorsa)

Tietyt mandariinit ja informaation välittäjät myyvät öuutta tietoa ja 
teknologiaa 
yhteiskuntaan kehittämällä tiettyjä ideologioita.
(Ilkka Heiskanen, valtiotieteen professori)

Meillä on edellytykset luonnonmukaiseen tietoyhteiskuntaan.
(Paavo Väyrynen, keskustapuolueen puheenjohtaja)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

"Nollalla ja ykkösellä kertominen ja neliöjuuri ykkösestä katsotaan laskimesta. Murtoluvuista ei ymmärretä. Ymmärrys muutenkin on ihan hukassa." Opettaja x

Käyttäjän KariLaitinen kuva
Kari Laitinen

Terve!

"Tietokoneopetuksen paras puoli on opetuksen yksilöllistymisessä."
(Jukka Lehtinen, kasvatustieteen professori)

Samaa hoetaan nykyäänkin. Ristiriitaista puhua opetuksen yksilöllistymisestä ja samalla vaatia kaikki koneen ääreen ja koodaamaan.

Toiminnallinen matematiikka toimii hyvin alakoululaisilla. Se tuo ymmärrystä peruslaskutoimituksiin, jos ohjelmoijien tekemät hienot visuaaliset drilliharjoitukset eivät toimi.

Sanalliset matematiikan laskut ovat aina olleet monen alakoululaisen kompastuskivi. Sanallisten laskujen ymmärtämiseen liittyvät ATK-sovellukset ovat harvassa, en ole törmännyt. Liittyy toki äidinkieleen, mutta kuitenkin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

En enää kestä katsella Ohjelmistoyrittäjät ry:n touhuja. Erosin, vaikka olenkin eräänlainen kummisetä. Kokosin 90-luvun alussa 60 ohjelmistoyrittäjää SEpiiriin (Software Entrepreneurs) ja tietyn vaiheen jälkeen tuo porukka järjestäytyi Ohjelmistoyrittäjät ry:ksi. Kuva kertoo mikä oli viimeinen pisara eroamiseni takana.

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/152...

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset