Mediakritiikkiä Julkinen keskustelu liian usein käsitevammaista höpöä.

Ns. tulevaisuudentutkijoiden vastuuttomuus

  • Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037.

Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia
    Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia

Tutkijoilla on vastuunsa ja hyvillä konsulteillakin on vastuunsa, mutta ns. tulevaisuudentutkijoilta vastuuta ei tunnu olevan. Ovat lapiosankareita, mättävät hypeä laarista toiseen. Heille uusi ja hyvä ovat synonyymejä. Esimerkkinä kuva eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportista pelillisyyteen liittyen.

Raportista: ”Arvioinnin perusteella ensimmäisellä ennakointikierroksella käytetty menetelmä toimi varsin hyvin, sillä lähes kaikki ensimmäisessä ennakointiraportissa esitetyt teknologiat olivat edistyneet. ”

 

Olen vuonna 2015 kirjoittanut pelillisyydestä mm. näin: 

Pelillistäminen (Gamification) – Pelillistämisellä tarkoitetaan pelien dynamiikan ja mekaniikan soveltamista eri ympäristöihin, kuten websivuille, kouluun tai työelämään”. Wiki

Puolesta:
"Oikein toteutettuna käyttäjiä voidaan palvella paremmin ja sitouttaa palveluun. Pelillistämistä voidaan ajatella tietynlaisena modernina lojaliteettiohjelmana. Pelillistäminen antaa myös mahdollisuuden ohjata käyttäjiä tavalla joka hyödyntää kaikkia. "
http://digitalistnetwork.com/pelillistaminen-piste...

Vastaan:
We must, Morozov argues forcefully, place today's arguments in a broader context. "To talk about gamification" – the management-theory fad that seeks to apply videogame-style motivations and rewards to real-world practices – "without also discussing BF Skinner's behaviourism," he writes, is "misguided". Here the Belarus-born author also justifiably plays an autobiographical trump card: "As someone who grew up in the final years of the Soviet Union, even I remember the penchant that Soviet managers had for gamification: students were shipped to the fields to harvest wheat or potatoes, and since the motivation was lacking, they too were assigned points and badges."
http://www.theguardian.com/global/2013/mar/20/save...

Bullshitters are many things, but they are not stupid. The rhetorical power of the word “gamification” is enormous, and it does precisely what the bullshitters want: it takes games—a mysterious, magical, powerful medium that has captured the attention of millions of people—and it makes them accessible in the context of contemporary business. 

http://bogost.com/writing/blog/gamification_is_bullshit/

Gamification is awful for many reasons, not least in the way it seeks to transform us into atomized laboratory rats, reduce us to the sum total of our incentivized behaviors. But it also increases the pressure to make all game playing occur within spaces subject to capture; it seeks to supply the incentives to make games not about relaxation and escape and social connection but about data generation. 

http://thenewinquiry.com/blogs/marginal-utility/dummy-discards-a-heart/

 

Laboratorioissa kyyhkyset, rotat ja muut koe-eläimet painavat vipua tai kulkevat sokkelossa ja saavat palkinnon. Päiväkoti Pilvilinnassa kaksivuotiaat ovat noita kyyhkysiä ja rottia. Tekevät temppuja hiirellä ja saavat välittömän palkinnon, lehmä ammuu - ja päiväkotitäti kehuu!

Tuota kutsutaan ehdollistamiseksi!

Varttuneemmat lapset oppivat pitempiä näppäily/hiiriketjuja ja saavat suurempia palkintoja. Temput on tehtävä juuri oikein tai palkintoa ei tule.

Miksi lapsiin halutaan soveltaa eläinten koulutusmetodeja? Jo päiväkodista alkaen?

Hyvää tarkoittavat vanhemmat eivät ehkä tajua mistä on kyse. Jotkut ajattelevat, että mitä varhemmin aloitetaan sitä parempi. Jotkut vanhemmista jopa sanovat oppivansa tietokoneen käyttöä lapsiltaan ja ovat siitä ylpeitä. Ylpeitä siitä, että heidän lapsensa ovat kyyhkysten ja rottien lailla oppineet tiettyjä mekaanisia näppäin- tai hiirisekvenssejä.

Hyvää tarkoittavat hölmöt ovat saaneet paljon pahaa aikaan vuosisatojoen saatossa. Nyt ollaan tuhoamassa luovuutta ja inhimillisyyttä!

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/163747-lasten-digitaaline...

 

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/184142-pelillistaminen

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ns. tulevaisuudentutkimus on kuin hevonen, joka yrittää nousta omaan satulaansa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

”Guruilu ja pitchaus uivat yliopistoihin, tekoälymystö jyräsi humanistit – siksi tarvitaan sivistyneistön vastaisku”:

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005649550.html...

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset